keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Juoksuvyön testausta

Hankin pääsiäisenä Mustista ja Mirristä juoksu/hiihtovyön ja siihen sopivan hihnan. Niiden hankkiminen on ollut jo jonkin aikaa mielessä, aina siitä lähtien kun Tessan kanssa olen alkanut juoksulenkkejä tekemään. Olisi kiva, jos molemmat kädet voisivat olla vapaana, eikä toisella tarvitsisi koko aikaa pitää hihnasta kiinni. Nyt sitten sain lopulta ne hankittua, ja eilen kävin ekalla testilenkillä.


Lenkille lähdössä, ja Tessa kovasti ihmettelee, että mikä kumma tämä tämmöinen hihna on. :) Vyö on hyvin simppeli, materiaali on samaa kuin mitä turvavöissä käytetään, eli pitäisi olla ainakin kestävää. Vyöstä roikkuu kaksi metalliklipsiä, eli siihen voisi kiinnittää kaksikin hihnaa, jos olisi useampi koira.

Hihna on n. 1.5 metriä pitkä, ja joustaa jonkin verran, mikä on kyllä hyvä ominaisuus. Hihnan saa tarvittaessa aika nopeasti napattua irti, jos haluaa hihnan käteen.

Eka lenkki meni tosi hyvin. Vyö tuntui hyvältä, ja Tessa juoksi ihmeen kiltisti vierellä. Osasyynä tähän kyllä taisi olla se, että sinä päivänä oli käyty jo parilla rauhallisemmalla lenkillä. Yritin pitää Tessan koko ajan oikealla puolella, ja aika hyvin se onnistuikin. Eikä koiruli pysähdellytkään niin usein haistelemaan tms. kuin yleensä, ehkä tajusi, että nyt mennään eikä meinata! Eli vauhtikin oli pikkuisen nopeampaa kuin yleensä, vaikka on toi mun juoksuvauhti vieläkin aikamoista köpöttelyä, vähän päälle 7 km/h. Mutta eiköhän se siitä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Välineurheilua

Tämä viikko on mennyt treenien puolesta oikein hyvin: 3 salitreeniä Liten extratreeniohjelmalla ja kaksi kevyttä hölkkälenkkiä. Tämän päälle toki päivittäiset kävelylenkit Tessan kanssa. Myös ruokapuoli on ollut suurin piirtein kunnossa, mitä nyt eilen herkuttelin Fondiksen Muotia ja Brunssia -brunssilla. Oli herkkua!

Ekalla kierroksella lautaselle tuli mm. croissant, salaattia, kurkkua, lohta, ihanaa riisi-kanalisuketta, leipäjuustoa ja pieni piiras.
Toinen kierros: mm. revittyä possua, lihapullia, ja pikkupizza
Jälkkäreistä en jostain kumman syystä (krhm) muistanutkaan ottaa kuvaa. Taisi olla kiire päästä maistamaan brunssin parasta osuutta! Jälkkäripöydässä oli mm. lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera, ja erilaisia leivoksia.

Brunssin jälkeen kävelin urheilukauppaan tarkoituksenani ostaa putkirulla, salihanskat ja ehkä jopa uudet juoksukengät. No, ekassa kaupassa olivat putkirullat päässeet loppumaan, eikä myyjä tiennyt, tilattaisiinko niitä lisää, ja juoksukenkiä sovitellessani myyjä alkoi palvelemaan minun jälkeeni tullutta asiakasta ja unohti minut ihan täysin. Siinä vaiheessa sanoin kiitos hei, ja marssin viereiseen kauppaan. Sieltä löytyikin sitten sekä putkirulla, hanskat ja uudet kengät, ja eritoten palveluhenkisempi myyjä. Hänelläkin oli monta asiakasta yhtä aikaa, mutta hän pystyi silti keskittymään minuun ja etsimään mulle ne kaikkein sopivimmat kengät.

Casallin putkirulla ja Fit -lehden ohjeet
Kotiin päästyäni kokeilin putki- eli faskiarullaa Fit -lehden ohjeita noudattaen. Vaatii vähän efforttia päästä sellaisiin asentoihin että rullaus onnistuu, mutta kyllä se tuntui, sitten kun oikean asennon ja vartalon kannattelun hallitsi. Huomasin varsinkin etureiden kireyden, sillä ne ovat olleet edelleen keskiviikon jalkatreenin jälkeen vähän kipeät. Tavoitteena olisi rullailla ainakin muutaman kerran viikossa, ja muutenkin lisätä kehonhuollon määrää.


Uudet juoksukengät on Asicsin GT-2000 -mallia. Mä oon melkein aina juossut Asicsin kengillä, ne jotenkin sopii mun jalallle. Välillä kokeilin New Balancen kenkiä, mutta niissä oli liian leveä lesti, joten palasin vanhaan hyväksi havaittuun merkkiin.

Eiks oo herkkuväri?
Näissä on pieni pronaatiotuki. Paljon en tukea tarvitsisi, mutta edelliset kengät olivat ilman pronaatiotukea, ja nilkat eivät siitä tykänneet, ja sainkin niillä juostessani nilkkaan akillesjänteen tulehduksen. Toki syynä tuohon oli varmasti  monen asian summa, ei pelkästään kengät, mutta en halua ottaa enää sitä riskiä, että vaiva uusiutuisi kenkien takia.

Äsken tein pienen testilenkin uusilla kengillä Tessan kanssa. Lenkille tuli pituutta 35 minuuttia ja 3.9 km, ja siitä juoksin vajaan puoli tuntia. Vauhti oli kevyttä hölkyttelyä, 6.6 km/h. Mukavalta tuntui, ottaen huomioon että ennen tiistain juoksukoulua en ollut juossut kuin joskus marraskuussa viimeksi. Kengät tuntuivat hyviltä, kyllä niillä nyt kelpaa kirmata!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Treeni-intoa ja pientä kipuilua

Liten jälkeinen elämä on alkanut rullaamaan ihan mukavasti. Pientä hölläilyä ja herkuttelua on mukaan mahtunut, mutta myös paljon treeniä ja hyvää, terveellistä ruokaa.

Lihamureke feta-aurinkokuivattu tomaattitäytteellä, bataatti- ja perunalohkoja sekä fetasalaattia

Tällä viikolla olen tehnyt salitreenini Liten extratreeniohjelman mukaan. En sitä sitten kertaakan itse Liten aikana kokeillut, mutta nyt ajattelin, että on sen aika. Extratreeni on siis hieman tavallisesta treeniohjelmasta poikkeava siinä, että se on kolmijakoinen, kun Liten perusohjelma oli nelijakoinen. Extratreeni, on myös, kuten nimestä voi päätellä, hieman rankempi, eikä sitä suositella ihan aloittelijoille. Sitä ei ole myöskään tarkoitus tehdä joka viikko, vaan ainoastaan silloin tällöin. Tein maanantaina treenin ekan päivän, joka koostui selkä-, hauis- ja pakaraliikkeistä, ja treenissä oli mukana tripla- ja supersarjoja sekä pudotussarjoja. Kyllä vaikutti tehokkaalta treeniltä, ja tuntui mukavalta vaihtelulta normitreenin lomaan.

Ainut, mikä vähän treeniä on viime aikoina haitannut, on selkäkipu. Selkä tuntui hieman oudolta jo viime viikolla, ja se kipeytyi lisää perjantaina kun tein salilla maastavetoja. Viikonlopun pidin taukoa salitreenistä ja selkä oli vähän parempi, mutta taas maanantaina salilla kulmasoudussa ja muissakin selkäliikkeissä selässä tuntui kipua. Tänään taas tuntuu paremmalta, mutta huomisen salitreenissä ajattelin jättää maastavedon väliin, ja muutkin liikkeet, mitkä tuntuvat aiheuttavan kipua. En tiedä, mistä selkäkipu johtuu. Se tuntuu ristiselässä, ja varsinkin tietyissä asennoissa, esimerkiksi kun nousen seisomaan. Täytyy nyt olla varovainen, ettei tule mitään pahempaa selkäongelmaa.

Tänään meillä oli töissä opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen liikuntailtapäivä. Kaverin kanssa osallistuttiin Miia Kahilan (pitää blogia Unelmiia) pitämään juoksukouluun. Miia kertoi meille ensin vähän juoksutekniikasta, kehonhuollosta ja juoksijan salitreenistä, ja siitä, miten kannattaa juoksuharrastus aloittaa ja miten edetä. Pääpointti oli se, että juoskaa tarpeeksi hitaasti, ja tehkää muutoksia hitaasti, niin kroppakin kestää paremmin. Juttutuokion jälkeen teimme kevyen, puolen tunnin lenkin Onkilahden ympäri. Olin ensin vähän varuillani, että miten jaksan useamman kuukauden juoksutauon jälkeen juosta, ja pysynkö muiden mukana. Mutta juoksuvauhti oli sen verran leppoisaa, että juoksu tuntui ihanan kevyeltä. Itse asiassa se tuntui tosi mahtavalta; tuli sellainen fiilis, että tätä lisää! Mulla on ollut jo kauan mielessä, että pitäisi taas aloittaa juoksu, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Nyt luulen, että otan ainakin pari juoksulenkkiä Tessan kanssa viikon ohjelmaan. Täytyy vain muistaa aloittaa tarpeeksi rauhallisesti.

Lenkin jälkeen oli voittajafiilis! Tästä se lähtee!
Huomenna onkin sitten jännät paikat tiedossa. Käyn viimeistä kertaa mammografiassa ja ultrassa, sekä verikokeissa. Siis ainakin toivottavasti. Jos kaikki on hyvin, tämä on viimeinen kontrollikäynti onkologisella, ja saan "terveen paperit". Vähän jänskättää jo, huomenna ehkä vielä enemmän.