torstai 31. lokakuuta 2013

Arktiseen aikaan varautumista

Pyöräilin tänään töiden jälkeen Lidlin kautta ja rahkapurkkien, pähkinäpussien ym. lisäksi ostoskoriin sujahti tekninen aluspaita ja -housut. Ihan vielä niitä ei taida tarvita, mutta aina on hyvä olla varautunut arktisempiin olosuhteisiin. Winter is coming!

Näissä vermeissä tuli heti jotenkin terässpidercatwoman olo...
Mukavalta tuntuivat päällä, ja olin tyytyväinen, että otin housut L-kokoa, enkä kokoa pienempää. M-koko näytti niin kippanalta, että otin suosiolla isommat, vaikka paidasta M oli ihan hyvä.

Liiterireissun jälkeen polkaisin postiin hakemaan Henkan ja Maukan paketin. Olin tilannut mm. talvikäyttöön sopivat juoksuhousut, jotka menivätkin heti testiin. Kotiin päästyäni revin paketin auki, vedin housut päälle ja lähdin Tessan kanssa lenkille. Sentään parit kuvat sain napsaistua eteisessä ennen ulos lähtöä.

Uu, näissä on hieno heijastin!
Housut tuntuivat tosiaan paksummilta kuin mun tavalliset juoksuhousut, ja olivat todella lämpimät. Ehkä jopa liian lämpimät tällaiselle +5 asteen kelille. Ehkä täytyy odottaa vielä pakkaskelejä, ennen kuin nuo lähtevät uudestaan kanssani lenkille. Ainut miinuspuoli housuissa oli se, että ne olivat aavistuksen liian matalat vyötäröstä ja tuli semmoinen tunne, että olisi halunnut nyppiä niitä vähän ylemmäs. Mutta muuten istuivat hyvin.

Tänään lenkkeilin semmoisen vajaan tunnin lenkin aika leppoista vauhtia. Ainakin muihin lenkkeilijöihin verrattuna meno tuntui etanan vauhdilta: kaikki ohittivat mut niin reippaasti, hö. No, ei saisi vertailla itseään muihin, vaan kilpailla vaan itsensä kanssa. Juu.

Uudet juoksukengätkin olis tarkoitus tässä lähitulevaisuudessa hankkia. Oon luvannu itselleni, että sitten kun paino alkaa viitosella, saan painella juoksukenkäkauppaan. Tuohon on vielä matkaa hurjat 200 grammaa, joten toivottavasti jo viikonloppuna pääsen ostoksille!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sokerihiiren tunnustuksia

Kerroin täällä hiljattain oman painonhallintaprojektini tuloksista tähän mennessä, ja mitä olen ruokavaliossani ja liikkumisessani muuttanut. Hoksasin tossa, että yksi asia jäi kyllä ruokapuolelta mainitsematta, ja aika tärkeäkin asia mielestäni. Nimittäin se, että olen pyrkinyt vähentämään sokerin määrää aika radikaalisti. Olen varsinainen sokerihiiri, kaikki makea käy kun sille päälle satun. Varsinkin kun alkuun pääsen, niin helposti lähtee homma lapasesta. Mun erityisherkku on suklaa kaikissa muodoissaan, mutta kyllä kaikki muukin makea uppoaa. Ja auta armias, jos menen Makuunin karkkihyllyille, niin sieltä ei ihan pienen karkkisäkin kanssa kotiin päästä!

Tämmöset buffet tyyliset systeemit on aivan ihania/kamalia, pääruokaa pitää syödä vähemmän, että mahtuu jälkkäriä enemmän :)
Mutta kuinkas ollakaan, nyt olen aivan jotenkin huomaamatta pystynyt vähentämään makeiden herkkujen määrää aika totaalisesti. Olen huomannut, että mulle sopii parhaiten kaikki-tai-ei-mitään mentaliteetti, eli parempi kun ei ota edes sitä ekaa palaa Fazerin sinistä. Ja kun on hetken aikaa ilman makeaa, ei sitä tee enää niin paljon mielikään (muuta kuin ehkä joskus, ihan vähän vaan). Paitsi että on pakko heti tunnustaa, että tänään kokouksessa söin palan marjapiirakkaa, tuhma tyttö! Mutta ei siitä tullut semmosta fiilistä onneksi, että pakko saada makeeta heti lisää. Sitäkin nimittäin on joskus tapahtunut, varsinkin kun olen liian kauan kieltänyt itseltäni makeita juttuja.

Tän nutellapurkin sain kerran tuliaisena kaverilta. Arvatkaa, kauanko se kesti?
Sen olen myös jo kauan sitten huomannut, että ei kannata ostaa kaappiin mitään vierasvaraa, sillä ne kyllä eivät kerkeä vierasvaraksi, kun on jo keksipaketti poikineen mennyt parempiin suihin. Oon myös huomannut, että jos syön hirveästi makeaa, niin hetken päästä sydän hakkaa ihan kauheasti, eli kroppa selkeesti on ihan sekaisin. Varsinkin nyt, kun syön sitä harvemmin, niin sitä herkemmin syke alkaa laukkaamaan. Eli yksi merkki lisää, miksi älytön karkin yms. mättäminen ei varmastikaan ole hyväksi keholle.

Oletteko tekin sokerihiiriä, vai enemmän suolaisen perään? Ja oletteko kokeilleet totaalista sokerilakkoa? Itse en ole aivan niin radikaaleihin ratkaisuihin päätynyt, mutta mielessä on kyllä käynyt. Jos on todellinen sokeririippuvuus, niin ilmeisesti totaalinen sokerin välttäminen on ainut keino päästä siitä eroon.

Tämmöset oli sokerihiiren tunnustukset tällä kertaa, hauskaa viikon jatkoa!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Rutiineilla reippaaksi

Edellisen postauksen jälkeen jäin miettimään, saiko musta sellaisen kuvan, että olen hirveän ulkonäkökeskeinen, kun kerroin painostani ja mitoistani. Toki mä haluan näyttää hyvältä, mutta yhtä tärkeetä, tai jopa tärkeämpää, on että tuntuu hyvältä. Ja se hyvä olo tulee siitä, kun syö hyvin, eli sellaista ruokaa, missä on paljon ravintoaineita ja on hyväksi mulle. Hyvä olo tulee myös liikunnasta, siitä tunteesta, kun esim. juoksu kulkee tai kun huomaa, että taas meni lenkki piirun verran nopeammin. Hyvän olon saan myös siitä, kun vaatteet eivät kiristä, eikä vatsamakkarat hylly. Ja tottakai myös siitä, kun huomaa, että joku vaate näyttää ihan hyvältä päällä.

Hyvä olo mulle tulee myös tietyistä rutiineista, esim. syömisen suhteen. Pyrin syömään 5 ateriaa päivässä, eli aamiaisen n. 7 aikaan, lounaan klo 11, välipalan klo 15-16, päivällisen n. klo 19 ja joskus vielä iltapalan siinä klo 21. Joskus kyllä tuo iltapala jää välistä, kun ei vaan oo nälkä, tai aattelen, että en viitsi juuri ennen nukkumaan menoa syödä. Yritän pitää aterioiden välit kohtuullisina, eli noin 3-4 tuntia. Jos ne venyy pidemmäksi, on suurempi riski, että syö enemmän ja huonompilaatuista ravintoa.

Tässä vähän otosta tämän viikon aterioista:

Aamiainen: Kaurapuuro, johon sekoitin kookosöljyä (nam!), päällä itsetehtyä omenahilloa (sokeroimatonta) ja raejuustoa. Lisäksi teetä ja iso lasi vettä.
Tuosta setistä tulee kyllä niin vatsa täyteen, että sillä jaksaa pitkään. Lounas töissä on yleensä salaatti, johon kuuluu jotain proteiinia, esim. lohta, kanaa tai kananmunia.

Välipala: rahkaa, omenhilloa, cashewpähkinöitä, kaakaonibsejä ja pellavansiemenrouhetta.
Noi kaakaonibsit on uusi tuttavuus, mutta sopivat tosi hyvin rahkan yms. sekaan. Mun ehdoton suosikki on myös tuo pellavansiemenrouhe, tykkään yli kaiken sen mausta.

Päivällinen: paistettua kanaa, parsakaalta, papuja (omalta maalta), nuudeleita, kirsikkatomaatteja ja raejuustoa.
Nää on siis hyvin tyypillisiä ruokia arkipäivisin, viikonloppuisin on vähän eri meno kun vietetään miehen kanssa viikonloput yhdessä. Esim. tänä viikonloppuna tehtiin kanahampurilaisia, ja tuli vedettyä hiilaria paljon enemmän kuin normaalisti, ja sen kyllä huomasi olossa. Vatsa ei tykkää, joten arjen koittaessa on kiva taas palata hyväksi todettuihin rutiineihin. Niiden avulla olokin on paljon pirtsakampi.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Edistymistä havaittavissa

Olen nyt noin neljän kuukauden ajan pitänyt kirjaa painostani ja tietyistä strategisista mitoistani. Kyllästyin kesällä totaalisesti omaan olotilaan, enkä viihtynyt kropassani, ja päätin tehdä asialle jotain. Aloitin 24. kesäkuuta ja tänä aamuna otin taas lukemat ylös. Pienentymistä ja keventymistä on tapahtunut hitaasti mutta varmasti, mikä on ollut kiva huomata. Tässä lukemat:

24.6                                                             22.10
Paino: 63.8                                                   60.5                         - 3.3 kg
Lantio: 102                                                   99.5                         - 2.5 cm
Vyötärö: 73                                                  69                            - 4 cm
Reisi: 59                                                      57                            - 2 cm
Haba: 31                                                      30                            - 1 cm

Mitä sitten olen tehnyt eri tavalla kuin ennen? Olen huomannut omassa asenteessani selvän muutoksen: ennen ajattelin asioita negatiivisemmin ja ajattelin, että jos haluan laihtua, se tarkoittaa kituuttamista ja kaiken hyvän kieltämistä itseltään. Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut koko ajatusmaailmaani muutettua positiivisempaan suuntaan, ja ajattelen, että itsestä huolta pitäminen ja terveellinen elämä voi olla hauskaa ja herkullista. Olen myöskin aika hyvin päässyt eroon kuuri- ja dieettiajattelusta, ja ajattelen että tämä on nyt se miten elän loppuelämäni, toivottavasti. En ole kieltänyt itseltäni herkkuja, mutta olen rajoittanut niiden määrää ja pyrkinyt vaihtamaan jotkut herkut terveellisempiin vaihtoehtoihin.


Olen tehnyt ruokavaliossani tiettyjä muutoksia, jotka ovat varmaankin omalta osaltaan vaikuttaneet positiivisesti. Olen vähentänyt hiilareiden, erityisesti ruisleivän syöntiä, ja lisännyt proteiinin määrää. Olen myös pyrkinyt syömään enemmän hyviä rasvoja ja vähemmän huonoja rasvoja. Hiilareiden syönti on painottunut aamupalalle ja liikunnan jälkeen. Lounaaksi syön yleensä töissä salaatin, ja sillä jaksaa kyllä ihan hyvin, eikä tule sellaista väsymystä, kuin esim. pastalounaan jälkeen. Olen myös panostanut välipaloihin, ja useimmiten nappaan töihin mukaan jotain välipalaa, esim. banaanin, pähkinöitä tai rahkaa. Syön myös illalla vielä useimmiten kunnon ruokaa, enkä vain leipää, kuten ennen tein.

Liikunnassa on myös tapahtunut muutoksia. Aloitin loppukesästä taas juoksuharrastuksen ja se onkin ollut koiran kanssa helppoa, kun joka tapauksessa Tessa pitää lenkittää pari kertaa päivässä. Samalla sitä pari-kolme kertaa viikossa tekee sen lenkin juosten. Kesällä innostuin myös kahvakuulasta, joten lihaskuntoakin on tullut parannettua. Enemmänkin sitä voisi tehdä, joten petraamisen varaa vielä on.

Aina valmiina lenkille

Tästä on hyvä jatkaa, kroppa on kuitenkin vielä aika kaukana siitä, mitä haluaisin, mutta ehkä joskus. Haaveena olisi semmoinen body, josta näkee päällekin päin, että on sitä vähän tullut harrastettua urheilua, muutakin kuin penkkisellaista. Nyt pitäisi vain ihan tosissaan miettiä, että mikä mun tavoite konkreettisesti on ja miten sen saavutan.

Mieluummin punainen ja mehevä kuin harmaa ja rupsahtanut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lisää statistiikkaa

Tää viikko on ollut aika vilkas viikko: töissä on ollut kiirettä ja iltaisin on ollut kaikenlaista menoa. Olen käynyt tällä viikolla ulkona syömässä jopa kolme kertaa, joten ei syömistenkään suhteen mikään normiviikko. Liikuntaakin on viikkoon mahtunut ihan kiitettävästi, kuten Heiaheian grafiikka näyttää:
Viikkoon on mahtunut 10 tuntia liikuntaa, mikä on aika normaali määrä mulle.
Suuri osa liikunnasta on toki ollut koiran ulkoilutusta, mutta osittain kyllä ihan vauhdikasta sellaista. Tiistaina oli rivitanssia tuttuun tapaan, ja juoksulenkillä kävin keskiviikkona ja tänään. Eilen huhkin 40 minuuttia 12 kilon ja 8 kilon kahvakuulan kanssa, ja tänään kankut ja muutkin paikat on ihhanan kipeinä.

Katselin tossa vähän Heiaheian tilastoja vuosien varrelta. Aloitin kirjaamaan mun liikkumiset sinne vuonna 2010, ja kyllä sinne aika paljon on tullut merkattuakin.

Yleiskuvaa treenitunneista 2010-2013
Joitain notkahduksia lukuunottamatta ihan kivalta näyttää. Viime vuoden puolen välin jälkeen huomaa selkeän kasvun, mikähän siihen mahtoi olla syynä? Taisi olla pieni Tessa-neiti, joka saapui heinäkuussa taloon. ;) Sen jälkeen kävelylenkit lisääntyivät huimasti, kylläkin joidenkin toisten lajien kustannuksella.

Top 5 vuoden 2010 puolesta välistä lähtien
Selkeä ykkönen on tietysti koiran ulkoiluttaminen, kakkosena tulee kävely, sitten lenkkeily, rivitanssi ja keilailu. Tämän vuoden top5 näyttää hieman erilaiselta:

Top5 2013
Koiran ulkoiluttamisen jälkeen kakkostilaa pitää kahvakuula, kolmantena lenkkeily, sitten astangajooga ja rivitanssi.

Tuo Heiaheia on kyllä tämmöiselle tilastofriikille mainio paikka, siellä voi myös seurata miten paljon tiettyä liikuntalajia on tullut vuosien varrella harrastettua.

Lenkkeilymäärät
Mietin muuten just tuota lenkkeily -sanaa. Mä käsitän sen jouksulenkkeilyksi, mutta ilmeisesti jotkut laskee kävelylenkitkin lenkkeilyksi. Ja tänään kun olin urheilukaupassa katselemassa juoksukenkiä, huomasin että siellä oli erikseen juoksukengät ja kengät, jotka sopivat juoksuun ja lenkkeilyyn. Eli ilmeisesti kävelyä tässä tarkoitettiin? Se nyt on sinänsä ihan sama, millä nimellä mä mun hölkkälenkkejä tuolla Heiaheiassa kutsun, kunhan itse tiedän, mitä tarkoitan, ja käytän samaa termiä koko ajan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lepoa ja liikettä

Tällä viikolla on iskenyt joku kumma syysväsymys päälle. En varmaan ole ainut, johon vaikuttaa vähentyvä valon määrä. Aamulla voisi nukkua vaikka kuinka pitkään, vaikka takana olisi melkein 9 tunnin yöunet. Ja minä se kehuskelin vielä pari kuukautta sitten, että aikaiset aamut on parhaita, ja peipposen pirteänä herään jo kuudelta. No,nyt on peipposella vähän toiset laulut.

Viime viikonloppuna tuli herkuteltua juustokakulla ja muilla makeilla herkuilla, ja epäilen myös niillä olleen vaikutusta alkuviikon väsymykseen. En syö niitä kovin usein muuten, joten tuntuu, että tuollainen sokeripläjäys saa kropan sekaisin. Huomasin myös, että parempi olla kyllä kokonaan ilman makeita herkkuja, sillä mä olen kyllä sellainen, että kun alkuun pääsee, niin antaa mennä vaan.

Liikkumaan olen pyrkinyt kuitenkin tälläkin viikolla. Vaikka vähän väsyttäisikin, yleensä kunnon lenkin jälkeen on piristyneempi olo, ja jälkeenpäin voi sanoa, että kannatti lähteä. Paljon parempi kuin jämähtää sohvalle katatoniseen tilaan. Joskus on kyllä hyvä levätä, ja pitää kuunnella kroppaansa, niinkuin kliseisesti sanotaan. Jos on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa, ja tuntuu, että on vaikka flunssa tulossa, silloin kannattaa levätä ja kokeilla seuraavana päivänä uudestaan. Ja ainakin yksi lepopäivä viikkoon, ettei mene ihan ylikunnon puolelle :).

Tämä meni nyt ihan höpöttelyksi, mutta mun PT Tessa voi tiivistää sanoman:

"Liikkukaa säännöllisesti, niin että tuuli tuivertaa turkkia ja läähätätte välillä itsenne läkähdyksiin."
"Mutta muistakaa myös välillä pistää tassut kohti kattoa ja relata."

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Enjolla puhdasta

Emännöin eilen Enjokutsut. Niille, jotka eivät Enjosta ole ennen kuulleet, Enjo on Itävaltalainen yhtiö, joka valmistaa siivoustuotteita. Tuotteet ovat ympäristöystävällisiä, sillä niitä käytetään ilman pesuaineita ja niiden kanssa käytetään kylmää vettä. Pinttyneempään likaan voi käyttää oliivisaippuaa, joka on myös (käsittääkseni) ympäristöystävällistä.

Olen ollut aikaisemmin yksillä Enjokutsuilla vieraana, ja silloin tilasin itselleni keittiö- ja kylpyhuonesetit. Ne ovat olleet käytössä muutaman viikon, ja olen kyllä vakuuttunut niiden tehokkuudesta.

Keittiösettiin kuuluu keittiökinnas,kuivausliina, tiskiliina, sekä oliivisaippua telineineen.
Ensimmäisenä iltana jynssäsin keittiössä ja kylpyhuoneessa yötä myöten, sain mm. rosterisesta jääkaapin ovesta rasva- ja sormenjälkitahrat pois ja tosiaankin kylmällä vedellä ja ilman pesuainetta. Pinttyneimpiin kohtiin käytin vähän oliivisaippuaa.

Kylpyhuonesetti: kinnas, kuivausliina sekä kylpyhuoneharja
Keittiön murheenkryyni on varmaan aika monella uuni, sitä on todella vaikea saada aivan puhtaaksi. Mulla esim. uuninluukku ei ole tullut millään uuninpuhdistusaineella puhtaaksi. Enjoesittelijä otti uuninluukun käsittelyynsä, eikä kyllä saanut hänkään keittiökintaalla ja oliivisaippualla palaneita ja pinttyneitä jälkiä pois. Mutta arvatkaas, millä alkoi lähtemään? Sokeripalalla!

Tässä näkyy selkeästi kohta, johon on sokeripalaa hangattu, jäi vielä vähän itsellekin töitä ;)
Eilen illalla aloin katselemaan sitten kylppärissä vähän kriittisemmällä silmällä ja totesin, että esim. suihkukaappi on aivan järkyttävässä kunnossa.

Suihkukaapin nurkka ennen siivousta
Otin sitten kylppärikintaan kauniiseen käteen ja n. vartin siivouksen jälkeen alkoi jo näyttää huomattavasti paremmalta:

Tilanne vartin siivouksen jälkeen, muuten ilman aineita, mutta lattialaatoille käytin vähän oliivisaippuaa
Noilla tuotteilla on kyllä matalampi kynnys alkaa siivoamaan, kun ei tarvi kaivaa pesuainepulloja kaapista, vaan senkun vaan ottaa kintaan tai liinan käteensä ja kastelee sen. Tulee välillä ihan semmoinen olo, että mitäs sitten siivoais. :)

Tällä kertaa tilauksessa on vaatehuoltokinnas (koirankarvoja tulee meillä tällä hetkellä aivan järkyttävät määrät), siivousliina yleiseen puhdistukseen ja lattiapesin. Tulisivat jo, niin pääsis kokeileen!

maanantai 7. lokakuuta 2013

Ekokosmetiikkasuosikkeja, vanhoja ja ehkä uusiakin

Kuten olen tainnut aikaisemmin mainitakin, olen viime vuosina siirtynyt pikku hiljaa luonnonkosmetiikkaan ja pyrkinyt välttämään keinotekoisia kemikaaleja. Se on ollut aika pitkä prosessi, sillä kuten "tavallisen" kosmetiikan kanssa, myös erilaisten ekokosmetiikkamerkkien joukosta omien suosikkien löytäminen ottaa oman aikansa. Olen kokeillut eri merkkejä, ja joistain on tullut heti suosikkejani, ja joidenkin tuotteiden kohdalla on pitänyt käydä läpi monia eri merkkejä.

Tässä joitain omia suosikkejani, jotka kuuluvat enemmän tai vähemmän kylppärin kaapin vakiovarusteisiin. Ensin ihonpuhdistustuotteet:

Vasemmalta lukien: Laveran kosteusvoide sekä puhdistusmaito, Santen silmänympärysvoide ja silmämeikinpoistoaine, Ekopharman couperosaihon kasvovoide ja puhdistusaine
Laveran Basis sensitiv sarja on ollut jo aika kauan suosikkieni joukossa, sopii ainakin mun ihotyypille. Tuo kosteusvoide alkaa näin ilmojen kylmetessä olla pikkuisten liian vähän kosteuttava, joten se vaihtuu ainakin talven ajaksi kosteuttavampaan voiteeseen. Tuo Santen silmämeikinpoistoaine oli todellinen yllätys; se poistaa silmämeikin paljon paremmin kuin tavalliset, marketista saatavat aineet, joita ennen käytin. Ekopharman tuotteet ovat vähän uudempi tuttavuus, tuon puhdistusaineen sain arvontavoittona ekokasvohoitola Beauty Storysta, ja sitä olen vasta vähän kokeillut.

Sitten hiustuotteisiin:

Santen Shampoo, hoitoaine sekä suihkugeeli, Farfallan muotovaahto ja hiuslakka
Shampoissa ja hoitoaineissa olen aikaisemmin kokeillut muitakin merkkejä, mutta joko ne eivät mielestäni pesseet tarpeeksi hyvin tai sitten esim. hoitoaine ei selvittänyt hiuksia tarpeeksi. Santen tuotteet toimivat ja päänahkaani aika kauan vaivannut kutina loppui, kun vaihdoin ekotuotteisiin. Farfallan muotovaahdon ja lakan olen ostanut paikalliselta ekokampaajalta Hiusasemalta. Muut tuotteet (myös kasvojenpuhdistustuotteet) olen ostanut Vaasan Ekosopista.

Tänään hain postista paketillisen uusia tuttavuuksia. Tilasin viime viikolla Jolielta ihonpuhdistus- ja kosmetiikkatuotteita, sillä halusin kokeilla jotain uutta.

Takavasemmalta alkaen: Terre d'Ocin ripsiväri, karitevoita sisältävä käsivoide, Estelle & Thildin kasvovesi ja kosteusvoide. Edessä näytepakkauksia Madaralta ja Estelle &Thildiltä
Ripsiväriä olen etsinyt jo kauan, en ole aikaisemmin löytänyt hyvää ripsaria luonnonkosmetiikasta. Toivottavasti tämä olisi nappiostos: pysyisi eikä suttaisi. Estelle & Thild on aivan uusi merkki, katsotaan nyt miltä heidän herkälle iholle tarkoitetut tuoteet vaikuttavat.

Tilausta tehdessä tuli ilmoittaa ikä ja ihotyyppi, jotta he voisivat lähettää oikealle ihotyypille tarkoitettuja näytekappaleita. Näytekappaleet olivat sitten kaikki jotain Anti-age sarjaa, ei kai tästä pitäisi päätellä mitään? Enhän minä nyt toki niin vanha voi olla? :)

Onko teillä jotain suosikkimerkkiä, jonka vannoutuneita kannattajia olette? Entä käytättekö luonnonkosmetiikkaa ja onko sieltä löytynyt ehdottomia suosikkeja?

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Teuvo tuli taloon

Viime kesänä innostuin kahvakuulailusta ja ostin vanhemman kuuden kilon rinnalle isomman kahdeksan kilon kuulan. Sitä aikani heiluteltuani totesin, että tarvitsen vielä raskaamman, joten hain eilen kuulaperheeseen uuden jäsenen.

Teuvo "Tusina" Kuula
Hyvin se tuntuu muiden kuulien joukkoon sopivan, vähän hangoitteli vastaan kotimatkalla ja meinasi lipsua hanskakäsistä. Mutta spartalaisella sinnikkyydellä kannoin sen kaupasta kotiin n. kilsan matkan.

Kuulaperhe
Nyt pitäis vain päättää, lähdenkö tänään juoksulenkille, kun on niin ihana aurinkoinen syyssää, vai teenkö läheisempää tuttavuutta Teuvon kanssa. Ehkä molempi parempi. Because I can.

Taloon on tullut myös toinen uusi väline, jolla on kiva leikkiä.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Vale, emävale, tilasto

Olen aina ollut pikkuisen tilastofrikki. Olen tykännyt mitata ja merkitä ylös kaikenlaista ja tehdä niistä tilastoja, piirtää käppyrää ja seurata kehitystä. Olen tehnyt sitä aika monen asia suhteen, eikä urheilu ole siinä poikkeus. Olen merkannut ylös kaikki juoksulenkkini (ja joitain muitakin lenkkejä), jotka olen tehnyt sen jälkeen kun ostin sykemittarin joulukuussa 2004. Nyt aloin selaamaan merkintöjä taaksepäin ja tekemään jonkinnäköistä tilastoa juoksuistani. No, te voitte ajatella, että kiviäkin kiinnostaa mun juoksutilastot, mutta laitanpa ne tänne kuitenkin.

Juoksulenkkien määrä kuukausittain joulukuusta 2004 tähän päivään
Aloitin juoksemisen toki jo muutama vuosi aikaisemmin, mutta sykemittarin hankin vasta vuoden 2004 lopussa, kun osallistuin Botniahallin juoksukouluun. Olen merkannut ylös lenkkien pituuden, keskisykkeen, kulutettujen kalorien määrän ja omat fiilikset tai muita kommentteja. Näihin tilastoihin laskin mukaan vain juoksulenkit, en esim. sauvakävely- tai pyöräilylenkkejä, vaikka niitäkin olin vihkooni merkinnyt.

Kuten käppyrästä näkyy, vuonna 2005 ja 2006 on tullut lenkkejä tasaiseen tahtiin, mutta sen jälkeen on ollut välillä pitkiäkin juoksutaukoja. Vuoden 2009 juoksutauko johtui siitä, kun sairastuin rintasyöpään, ja vuonna 2011 sain nilkkaan akillesjänteen tulehduksen joka vei juoksuinnon aika pitkäksi aikaa.

Kaikkein eniten olen juossut vuonna 2005, kaiken kaikkiaan 69 kertaa. Eniten olen juossut tänä aikana heinä-, elo- ja kesäkuussa, vähiten helmi- ja joulukuussa. Lenkit ovat olleet keskimäärin vähän alle tunnin mittaisia, pisin lenkki on ollut ensimmäinen puolimaratonini, jonka juoksin aikaan 2.18.40 vuonna 2005. Tuon jälkeen olen juossut puoliskan vielä kaksi kertaa, joka kerralla pikkuisen nopeammin.

Keskisyke on pyörinyt 150 molemmin puolin, paitsi tämän vuoden lenkeillä, joilla olen pitänyt tahdin vähän rauhallisempana (tai PT:ni Tessa on pitänyt) ja keskisyke on yleensä ollut 140 hujakoilla.

Nyt tuntuu siltä, että intoa juoksun jatkamiseen taas löytyy, joten ei nuo tilastoinnit tähän lopu. Ja jos joku ihmetteli tuota käsin piirrettyä käppyrää, että on Excelitkin keksitty, niin mä tykkään nimenomaan piirtää käyrät itse käsin. Se on hauskempaa niin. Call me crazy, but that's just the way I am.

Loppuun vielä PT Tessan vinkki kaikille urheilijoille:

"Muistakaa juoda tarpeeksi vettä, varsinkin pitkillä lenkeillä on hyvä olla vesipullo mukana"